Kirjoitus julkaistu: Lapin Kansa, Kaleva, Kainuun Sanomat, Tervareitti
Halloo, onko räisänen? Joo on, mitä asiaa? Joo, kun pitäisi saada lupa seuran johtajalta antaa yhteystiedot tuulivoimakonsulentille. No, annappa vaan.
Näin meni suunnilleen puhelu riistanhoitoyhdistyksen henkilön kanssa viime viikolla. Asiaahan hän toimitti, nimittäin metsästysseuroja kuullaan tuulivoimahankkeissa. Vai sittenkin, ollaanko vain kuuntelevinaan. Tahdonpa tätä eppäillä. “Kyllä maailma on syrjällään”, sanoisi vanha Olli, jos vielä eläisi, korpien mies.
Moni “ituhippi” kaupunkilainen ei ymmärrä, mitä kauniisti piirretyt paperissa näkyvät tiet ja pienet pisteet merkitsevät, niin korpien miehille kuin korpien asukeille. Meidänkin Saarisorsuan hiljaisia erämaita ei ole häirinnyt muut kuin korpien korahdukset ja satunnaisen suden ulvahdus. Maisemat, rauhalliset ikiaikaiset maisemat, ovat piirtyneet sukupolvien ketjussa metsämiesten, korpien miesten sydämiin. Tiedämme ja tunnemme, että ikivanhat suot, vanhaa korpea kasvavat suosaarekkeet ovat saaneet olla rauhassa aikojen alusta. Niin myös se rikas lajisto, majavat, sudet, karhut, hirvet, porot, kanalinnut, kotkat ja niin edelleen. Nyt tätä rauhan tyyssijaa uhkaa ahne ihminen, niin on ihminen hätäpäissään ja ahneuttaan padonnut joet, ojittanut suot. Niin kuoli lohi ja mustui vedet. Nyt on ihmisen tuhon kolmas aalto, onko se nimeltään vihreäharppaus? Vihreää siinä ei ole muu kuin dollarin väri. Kolonialismi nostaa päätään, ja niin taipuu talonpojan niska.
Olisi lohi pelastettu pienellä, pienellä äänellä, onkipojan äänellä. Poika oli tottunut lohen kulkuun Lohijoen rantatörmällä, ja hän hoksautti insinööri-setäänsä, että lisätkää patoon puro, lohi löytää tien! Kuuro oli kolkon yhtiön korva, betonista sydänkin. Sitten oli aika kyntää, ja taas onkipojan päässä syttyi lamppu, toivon lamppu. Isä, voisiko metsäojan vedon jättää kesken, niin ettei puron tammukka tuhoudu? Niin vain, kuurot olivat jälleen yhtiön korvat.
Onko jälleen aika herkistää korvia? Luken tutkimuksen mukaan, metsänelävät kaikkoavat tuulivoimaa, jopa kymmenen kilometrin päähän. No mitä tekee metsästäjä, maasto ei ole entisenlainen. Suuret tiet halkovat erämaan. Valot vilkkuvat taivaalla, siiven varjo humahtaa ohi maiseman, sekunnin välein. Päätä jo särkee. Vai että hiljainen! Katson etäisyyttä Trackeristä, matkaa on 1,5 kilometriä ja äänet ovat kuin Kajaanin lentokentällä. Ei ihme, että eläimet, joilla kuulo on herkistetty viisinkertaiseksi ihmiseen nähden, ei kestä tätä melua.
No, onhan nyt isot miehetkin alkaneet puhua. Ministeri Mykkänen aamu TV:ssä, ei tämä maa tuulella ja auringolla pystyssä pysy, vaan ydinvoimaa se olla pitää. Olipa jopa vuosi sitten verkko kaatua, ja ei ihme, sillä verkko tarvii kunnon vehkeet, aurinko ei paistanut ja tuuli oli tyyntynyt. No, Mykkänen on vielä renkipoika, vaan olipa menneellä viikolla äänessä suuren maailman kohuttu lippalakkimies, joka kehoitti Eurooppaa jo purkamaan rupeleitaan. Onko korpien miehillä sittenkin vielä toivoa?
Jaakko Räisänen
korpipolitiikko