Kuusi vuotta vaelluskalojen puolesta – keskustelu jokiyhtiöiden kanssa tiivistyy

Ennakkopohdintaa 5.8.2025 (alhaalla raportti tapaamisesta)

Olen toiminut vaelluskala-aktiivina jo kuuden vuoden ajan. Sinä aikana olen ehtinyt rakentaa laajan verkoston samanhenkisten luonnonystäjien, eri puolilla Suomea toimivien vaikuttajien sekä viranomaisten ja jopa vesivoimayhtiöiden edustajien kanssa. Tämä matka on vienyt minut mitä moninaisimpiin tilanteisiin – keskustelutilaisuuksista jokivarsilla aina energiajättien pääkonttoreihin asti – kaikkialla puolustamassa vaelluskalojen ja vapaiden vesien asiaa.

Keskusteluja Fortumin kanssa

Yksi keskeisistä toimijoista on ollut Fortum, Suomen suurin jokien patoaja. Olen osallistunut paikallisiin keskusteluihin, kuten Oulujoki-iltoihin, joissa asukkaat, viranomaiset ja yhtiön edustajat pohtivat yhdessä Oulujoen tilaa. Viime vuoden toukokuussa Fortum yllätti kutsumalla meitä vaelluskalatoimijoita Espoon Keilaniemeen yhtiön pääkonttorille tapaamiseen. Kutsussa todettiin, että vesistöt ja vesivoima ovat olleet paljon esillä viime aikoina, ja Fortum halusi päivittää yhdessä kokonaiskuvaa vesivoimansa tilanteesta ja ympäristötoimista Suomessa ja Ruotsissa sekä keskustella tulevaisuuden näkymistä. Paikalle oli lupautunut kattava joukko Fortumin vesivoimajohtoa ja asiantuntijoita – aina vesivoimasta vastaavasta johtajasta ympäristöpäälliköihin. Meiltä aktivisteilta pyydettiin ennakkoon ajatuksia aiheista, joita halusimme käsiteltävän.

Tilaisuus toteutui toukokuun lopulla 2024, ja oli vaikuttavaa istua saman pöydän ääressä Fortumin johdon kanssa. Keskustelu oli asiallista ja avointa, vaikka erimielisyyksiäkin ilmeni. Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin tunne, että dialogi ympäristön tilasta on vihdoin alkanut.

Nyt olen saamassa tilaisuuden jatkaa keskustelua uudessa ympäristössä. Sähköpostiini kilahti kesällä kutsu saapua keskiviikkona 6.8. aamiaiselle Fortumin näyttelytilaan Oulun Asuntomessuilla. Kutsussa luvataan rentoa kesäaamiaista ja keskustelua vesivoiman ympäristövaikutuksista sekä mahdollisuus tutustua elämykselliseen vesivoima-showroomiin. Erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, että paikalla luvataan olevan asiantuntijoita kahdelta yhtiöltä: Fortumilta ja Kemijoki Oy:stä. Fortum ja Kemijoki Oy yhdessä järjestämässä tilaisuutta – tämä on uutta. Yhtiöt eivät aiemmin juurikaan ole esiintyneet rinta rinnan julkisissa keskusteluissa, vaikka molemmat operoivat Suomen suurimpia patoaltaita. Huomisen tapaamisesta tekee kiinnostavan juuri se, että kaksi suurinta vesivoimatoimijaa ovat samassa tilassa valmiina kohtaamaan yleisön ja kenties myös kriittiset kysymykset.

Yhtiöiden tavoitteet vastaan luonnon suojelu

Keskusteluyhteyden avautuminen on arvokasta, mutta samalla on pidettävä kirkkaana mielessä perusasetelma: yhtiöt ovat yhtiöitä. Fortumin, Kemijoki Oy:n ja muiden vesivoimayhtiöiden ensisijainen tavoite ei ole luonnon suojelu tai jokien ennallistaminen, vaan voiton tuottaminen omistajilleen. Tuo voitto syntyy myymällä sähköä, joka on tuotettu valjastamalla kahden Suomen merkittävimmän lohijoen voimavirrat. Näiden voittojen kääntöpuolena ovat raskaat ympäristötuhojen jäljet, jotka me vaelluskala-aktiivit näemme jokivarsilla:

Kokonaiset joet on muutettu luonnontilaisista virroista patoaltaiden ketjuksi. Vapaana kuohuneista koskista on jäljellä vain muistoja.
Vaelluskalakannat, erityisesti lohi, ovat käytännössä kadonneet näistä joista, kun kulku mereltä kutualueille on padottu poikki.
Jokien pohjia on muokattu ja jopa ruopattu syviksi kanaviksi, jotta virtaama saataisiin optimoitua turbiinien läpi ja sähköntuotanto maksimoitua.
Jokivarren ekosysteemit ovat köyhtyneet: koskien kuoltua myös niitä hyödyntäneet lajit, kuten harjukset, taimenet ja raakut, ovat ahdingossa.

Kaiken tämän on mahdollistanut aikanaan myönnetty vesivoimarakentamisen lupapolitiikka, jossa ympäristön ääni jäi heikoksi. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, luonto ja ihmiset joen varsilla kantavat seuraukset.

Paine ohitusuomiin ja parempaan virtaamien hallintaan

Viime vuosina vaelluskalojen puolustajat, tutkijat ja viranomaiset ovat tiukentaneet otettaan vaatimuksissa vähentää vesivoiman haittoja. Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) sekä aluehallintovirastot (AVI) ovat alkaneet edellyttää konkreettisia toimia vesivoimayhtiöiltä. Kalojen ohitusuomat, eli luonnonmukaiset väylät patojen ohittamiseksi, ovat nousseet pöydälle vaatimuksena sekä Kemijokeen että Iijokeen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että patojen yhteyteen on rakennettava kalatiet tai ohijuoksutusuomat, joita pitkin lohi ja muut vaelluskalat pääsisivät nousemaan jokiin kutemaan. Se, mikä ennen vaikutti kaukaiselta unelmalta, on nyt kirjattuna viranomaisten tavoitteisiin. Tämä on suoraan seurausta kansalaisten ja tutkijoiden pitkäjänteisestä vaikuttamistyöstä.

Myös vesivoimaloiden säännöstelykäytäntöihin kohdistuu kasvavaa painetta. Esimerkki Kemijoelta on karu: voimayhtiö on sulkenut voimalaitospadot öisin kokonaan. Toisin sanoen Kemijoki muuttuu Kemijärveksi yöaikaan. Tällainen äärimmäinen virtaamien pidättäminen on herättänyt laajaa ihmetystä – ja aivan aiheellisesti, sillä on syytä epäillä, onko käytäntö lupaehtojen tai lakien mukainen. Asiasta on tehty tutkintapyyntö viranomaisten käsiteltäväksi. Ympäristövaikutukset ulottuvat laajalle: kun Kemijoen suistoalueelle ei johdu vettä öisin, Perämeren merivirrat muuttuvat, mikä puolestaan sotkee vaelluskalojen luontaista käyttäytymistä koko laajalla merialueella. Merestä nousevat lohet ja meritaimenet voivat menettää “kompassinsa”, kun jokisuusta ei tule lainkaan houkutusvirtaa.

Oulujoella – Fortumin valtakunnassa – säännöstelyhaitat ovat niin ikään konkreettisia. Erityisesti Muhoksen kohdalla, Montan voimalaitoksen alapuolella, vedenkorkeus voi vaihdella jopa 2–3 metriä vuorokauden kuluessa. Käytännössä joki tyhjenee ja täyttyy vuoroveden lailla, tosin ei luonnon ehdoilla vaan voimalaitoksen tarpeiden mukaan. Tämä “jumppaus” on murheellista katsottavaa: joen rannat sortuvat jatkuvan kastumisen ja kuivumisen jaksottaessa maaperää, ja voimakas eroosio tuhoaa rantoja ja puustoa. Veden pinnan laskiessa paljastuva lieju alkaa haista ja joen virkistyskäyttö vaikeutuu, kun laiturit ja veneet jäävät vuoroin kuiville maalle ja vuoroin kelluvat liian korkealla. Kalaston, simpukoiden ja vesilintujen elinolosuhteet järkkyvät jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä.

Muhoksella onkin pohdittu keinoja lievittää säännöstelyn haittoja. Yhtenä ratkaisuna on esitetty Laukan alueen ennallistamista – palautettaisiin joen ruopattu pohja luonnontilaan, jotta veden vaihtelut eivät olisi niin äkillisiä. Lisäksi on suunniteltu Oulujoen uoman ruoppausta kylän kohdalla, jotta syvempi uoma lisäisi veden virtausta ja veneilyä matalankin veden aikana, näin myös rantaniittyjen hajuhaitta vähenisi. Suunnitelmat ovat olleet kunnianhimoisia: muutama vuosi sitten laadittiin laaja ruoppaussuunnitelma ja sille saatiin jopa lupa, mutta valitettavasti miljoonahankkeen toteutus tyssäsi rahapulaan. Tällä hetkellä kunnostuksia tehdään vain pienin askelin erilaisten hankkeiden voimin, ja jokivarren asukkaat kokevat toimenpiteet riittämättömiksi. Tarve isommille, koko joen ekologiaa parantaville ratkaisuille on ilmeinen.

”Diili” ja Kemijärven pumppuvoimalan uhka

Kaiken tämän valossa huominen Fortumin ja Kemijoki Oy:n yhteinen aamiaistilaisuus herättää toivoa, mutta myös terveitä epäilyksiä. Vääjäämättä nousee mieleen kysymys: onko tarjolla vain Trumpin kaltainen diili? Tarkoitan tällä sitä, että yhtiöt saattavat pyrkiä saavuttamaan sosiaalista hyväksyntää yhdelle hankkeelle lupaamalla myönnytyksiä toisessa. Nyt kun julkinen paine on pakottanut vesivoimayhtiöt edistämään ohitusuomien rakentamista vaelluskalojen hyväksi, herää epäilys: aikovatko Fortum ja Kemijoki Oy samalla varmistella vihreää valoa toiselle jättihankkeelleen – Kemijärven pumppuvoimalalle?

Kemijärven tekoaltaaseen suunniteltu pumppuvoimalaitos on noussut kohtalonkysymykseksi koko Kemijoen vesistölle. Kyseessä on valtava hanke, jossa Kemijärveen rakennettaisiin ylös-alas pumppaava varastoallas. Sillä pyritään tasaamaan sähkön tuotannon ja kulutuksen vaihteluita: ylimääräistä sähköä käyttäen vettä pumpattaisiin ylös altaaseen ja sähköä tarvittaessa vesi juoksutettaisiin turbiinien läpi alas. Hanke on ympäristövaikutuksiltaan jättimäinen – se merkitsisi käytännössä kokonaan uuden ja valtavan padon rakentamista Kemijoen latvoille ja nykyisen tunturin muuttamista pumppuvoimalan alavesialtaaksi. Jo pelkkä työmaa olisi mittaluokaltaan ennennäkemätön Lapin herkässä luonnossa. On myös epäilty, että hanke värjää myös Kemijoen veden ruskeaksi merelle saakka.

Erikoista kyllä, pumppuvoimala ei tuota uutta energiaa. Se siirtää vettä ylös ja alas, kuluttaen enemmän sähköä pumpatessa kuin mitä se tuottaa generaattoreissa. Kyse on siis sähkön varastoinnista, ei tuotannosta – hyötynä on sähköjärjestelmän säädettävyys, mutta nettoenergiaa ei synny. Suomen lainsäädäntö sanoo, että lupa tällaiselle ympäristöä voimakkaasti kuormittavalle hankkeelle voidaan evätä, jos saman asian (tässä tapauksessa energian varastoinnin) voi toteuttaa vähemmän haitallisella tekniikalla. Nyt on vuosi 2025, ja todellakin on olemassa vaihtoehtoja. Monet näistä vaihtoehdoista ovat huomattavasti ympäristöystävällisempiä ja nopeammin toteutettavissa kuin vuosikausien rakennustyömaan vaativa pumppuvoimala. On hämmentävää, kuinka vähän tästä tuntuu olevan tietoa vesivoimayhtiöissä – tai valtion virastoissa ja johtavien poliitikkojen keskuudessa. Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, mutta keskustelu jumiutuu helposti vanhoihin ratkaisuihin.

Tästä näkökulmasta katsottuna pelkään, että aamiaistilaisuus saattaa olla osa strategiaa: tarjotaan makeisia (kalojen ohitusuomat) vaelluskalojen ystäville, jotta karvas pilleri (Kemijärven pumppuvoimalan lupa) niellettäisiin mukisematta. On totta, että kalateiden ja ohitusuomien suunnitelmien eteneminen olisi upeaa ja vuosikaudet kaivattua kehitystä. Mutta emme voi sallia, että samalla annetaan hiljainen suostumus uudelle ympäristökuormalle, joka pahimmillaan sitoo Kemijoen entistä tiukemmin patojen kahleisiin vuosikymmeniksi tai vuosisadoiksi.

Odotuksia Oulun aamiaistilaisuudesta

Lähden huomiseen tilaisuuteen kaksijakoisin tuntein. Toisaalta olen utelias ja jopa toiveikas: on hienoa, että Fortum ja Kemijoki Oy haluavat kohdata kansalaisia ja kuulla meidän huolemme. Se kertoo siitä, että äänemme on noteerattu. Aamiaisella, epävirallisemmassa ympäristössä, voi syntyä aitoja keskusteluja, joissa myös kriittiset kysymykset nousevat esiin. Aion ainakin kysyä suoraan, missä aikataulussa konkreettisia toimia – kuten niitä ohitusuomia – on lupa odottaa, ja miten yhtiöt aikovat huomioida esimerkiksi Oulujoen säännöstelyn aiheuttamat paikalliset haitat.

Toisaalta en voi välttää terveellistä skeptisyyttä. Fortumin showroom Asuntomessuilla on epäilemättä huolella laadittu esittely, jossa vesivoima näyttäytyy edukseen. Kun yhtälöön lisätään yhtiöiden viestintäväki ja johtajat, on mahdollista, että tilaisuus on enemmänkin viestintäoperaatio kuin kuulemistilaisuus. Kahvia ja croissantteja nauttiessa voi olla houkutus unohtaa kriittisyys, mutta juuri silloin sitä tarvitaan eniten.

Kuuden vuoden kokemus on opettanut minulle, että muutosta ei synny yhdessä yössä – eikä yhdessä aamiaisessakaan. Jokainen keskustelu, jokainen kohtaaminen, on kuitenkin askel eteenpäin. Se, että vesivoimayhtiöiden johto istuu samaan pöytään meidän kanssamme, on iso muutos verrattuna menneisiin vuosikymmeniin, jolloin vaelluskalojen puolestapuhujia pidettiin marginaalisena häirikköjoukkona. Nyt meidän argumenttimme on pakko ottaa vakavasti. Aion pitää huolta, että niin tapahtuu huomenna Oulussa.

On kiinnostavaa nähdä, millaiseksi Fortumin ja Kemijoki Oy:n yhteinen esiintyminen muotoutuu. Ovatko he yhtenä rintamana puolustamassa vesivoimaa kaikin keinoin, vai kuullaanko sieltä aitoa huolta ympäristöstä ja halua löytää ratkaisuja? Kohtaako yhtiöiden virallinen linja aktivistin arkikokemuksen?

Huominen tilaisuus on pieni etappi pitkässä taistelussa. Vaelluskalat eivät nouse jokiin yhdessä yössä, mutta jokainen rakennettu kalatie, jokainen muokattu padon ohitusuoma, jokainen parempi säännöstelypäätös vie meitä lähemmäs tavoitetta. Aion raportoida tilaisuuden tunnelmat ja sisällön jälkikäteen. Jos sieltä välittyy aito tahdon muutos, olen ensimmäisenä valmis kertomaan siitä ilolla. Ja jos tilaisuus osoittautuu pelkäksi viherpesuksi, kerron siitäkin.

Vaelluskalojen ystävillä on pitkä pinna ja vielä pidempi muisti. Me jatkamme työtämme, kunnes Suomen padotut joet on saatu takaisin elämään – osin vapaana virtaaviksi, kaloille kulkukelpoisiksi ja elinvoimaisiksi. Siihen päämäärään on vielä matkaa, mutta jokainen avoin keskustelu – olkoon se sitten vaikka yhtiöiden pr-tilaisuudessa tarjottava aamiainen – on tilaisuus viedä viestiä eteenpäin. Huominen aamupala Oulussa on yksi mahdollisuus lisää muistuttaa, että oikeudenmukaisempi tasapaino vesivoiman ja vaelluskalojen välillä on paitsi mahdollinen, myös välttämätön.

6.8.2025 Tilannepäivitys tapaamisesta:

Aamiaista voimalan varjossa – keskustelun jälkisanat

Odotukset olivat korkealla, kun suuntasin Oulun Asuntomessuille Fortumin vesivoimashowroomille. Kutsussa oli lupailtu keskustelua vesivoiman ympäristövaikutuksista ja mahdollisuus vaihtaa ajatuksia Fortumin ja Kemijoki Oy:n asiantuntijoiden kanssa. Erityiseksi tilaisuuden teki se, että nämä kaksi suurta vesivoimatoimijaa esiintyivät nyt ensi kertaa julkisesti rinnakkain – ja vieläpä yhteisvastuullisina isäntinä.

Meitä vesistöaktiiveja oli paikalla viisi. Kolme Pelastetaan vaelluskalat ry:stä: puheenjohtajamme Heikki Aspegren, kokenut vaikuttaja Kyösti Honkala ja minä. Lisäksi mukana oli Pekka Jurvelin, Oulujoki-soutaja, Oulujoen Reitti ry:n perustaja ja kirjailija (mm. Vaiettu joki). Fortumilta keskustelua johti Tuomo Sinisalmi, Suomen vesivoimatoimintojen johtaja, ja Kemijoki Oy:tä edusti Ismo Heikkilä, joka vastaa yhtiön aluetoiminnoista ja yritysvastuusta. Mukana oli myös joukko yhtiöiden asiantuntijoita, mm. ympäristöpäällikköjä ja viestintäväkeä.

Sivistynyttä keskustelua, mutta tutut ristiriidat

Keskustelu oli yleisilmapiiriltään asiallista ja sivistynyttä. Yhtiöiden edustajat esittelivät vesivoiman roolia osana sähköjärjestelmää, ja erityisesti Ismo Heikkilä nosti Kemijärven pumppuvoimalan merkitystä jopa niin voimakkaasti, että väitti sen olevan “suurempi energiapotentiaali kuin koko Kemijoen vesistö”. Tähän oli pakko puuttua. Kysyin suoraan: ”Tarkoitatteko, että pumppuvoimala olisi energiavarastona merkittävämpi kuin Kemijoen vesivoima?” – Johon hän vastasi, ettei tietenkään, sillä pumppuvoimala tyhjenee kahdessa vuorokaudessa. Retoriikka ja realiteetti eivät aina kohtaa, mutta onneksi vastaus palautti keskustelun realismiin.

Esitin myös huoleni pumppuvoimalan ympäristövaikutuksista. Toin esiin, että nykyteknologialla on tarjolla ympäristövaikutuksiltaan lähes neutraaleja vaihtoehtoja: esimerkiksi kaukolämpölaitosten yhteyteen rakennettavat hiekka-akut, joiden avulla voidaan saavuttaa jopa 2 TWh säätövoimakapasiteettia. Lisäksi hiekka-akut ovat investointina merkittävästi edullisempia euro per megawatti -tasolla. Tähän ei tullut suoraa vastausta – ainakaan torjuntaa. Myönnettiin, että teknologioiden kehitys on nopeaa ja vaikeasti ennakoitavaa.

Ohitusuomat, valitukset ja hämmentävät linjaukset

Positiivisena uutisena Fortumin Katri Hämäläinen kertoi, että Seitenoikean ohitusuoman lupahakemus on jätetty heinäkuussa. Tämä on merkittävä askel Emäjoen (Oulujärveen laskeva joki) vaelluskalojen palauttamisessa, ja kiitin tätä päätöstä – se on saanut kiitosta myös laajasti ympäristöjärjestöjen suunnalta.

Samaan aikaan keskustelussa tuli esiin se ristiriita, että Kemijoki Oy on tehnyt valituksen ELY:n ja AVI:n päätöksestä, jossa vaaditaan ohitusuomia. Kysyin, miksi näin, jos kerran yhtiö sanoo ajavansa vaelluskalojen palauttamista. Ismo Heikkilä vastasi, että päätöksessä määritetyt prosenttiluvut vaelluskaloille ovat yhtiön mielestä mahdottomia toteuttaa. Oma näkemykseni oli kuitenkin, ettei koko päätöstä olisi ollut pakko kyseenalaistaa – luvassa olisi voinut hakea lievennyksiä, ei poistoa.

Vielä oudompi vastaus kuultiin, kun kysyin Kemijoki Oy:n yöllisistä juoksutuskäytännöistä: voiko olla EU:n vesilainsäädännön näkökulmasta sallittua, että joki suljetaan yöksi, jolloin se käytännössä muuttuu järveksi? Entä vaikutukset merivirtoihin ja lohien suunnistuskykyyn? Vastaus oli, että joki ei ole kokonaan kiinni, ja että Isohaaran voimalaitos ei ole heidän omistuksessaan – toisin sanoen he eivät voi tehdä mitään. Tämä ei vakuuttanut. Mielestäni yhtiö, joka käyttää vesistöä sähköntuotantoon ja omistaa suurimman osan sen patoista, ei voi ohjautua yhden tuotantolaitoksen vaatimuksista. Jos joen luonnetta muutetaan merkittävästi, se on koko tuotantojärjestelmän vastuulla – eikä ongelma katoa osoittelemalla omistajuuksia.

Säännöstely ja hallintopakot

Montan ja Isohaaran säännöstelykäytännöt nousivat myös esille. Fortumin ja Kemijoki Oy:n kanta oli, että lyhytaikaissäännöstely on hyväksyttyä ja tarpeellista säätövoimaa varten. Meidän näkemyksemme oli toinen. Esimerkiksi Montan voimalaitokselle on valmisteltu valitus, jossa vaaditaan AVI:ta puuttumaan säännöstelyn aiheuttamiin haittoihin – vedenkorkeuden vaihteluihin, eroosioon ja kalaston häiriintymiseen. Lapin luonnonsuojelupiiri on jo jättänyt hallintopakkohakemuksen Isohaaran voimalaitoksesta.

Näissä tilanteissa korostuu jälleen, kuinka eri tavoin vesivoima ja ympäristönsuojelu tulkitaan. Yhtiöt puhuvat teknisistä järjestelmistä ja sähkömarkkinoista, me puhumme vesistön käytöstä, lohista, virroista ja ekosysteemeistä. Molemmat puhuvat asiaa, mutta puhuvatko ne samasta todellisuudesta? Totesinkin, että yhtiön henkilöt ovat aina yhtiön vankeja, ja avointa keskustelua ei aina voida siitä syystä käydä. Sen vuoksi on tärkeää, että valvovat viranomaiset, ministeriön väki ja johtavat politiikot ymmärtävät tämän.

Ympäristönsuojelu vai tuotantolaskelmat?

Erityisen paljastavaa oli, kun joku kuulijoista kysyi, milloin pumppuvoimala on kannattava investointi. Vastaus: ”Sitä ei ole vielä tarkoin laskettu.” Rakennuskustannuksista oli heitetty arviohaarukaksi 600–800 miljoonaa euroa. Tämä kertoo siitä, että hanketta ajetaan eteenpäin enemmän strategisena asemointina kuin selkeästi laskennallisesti kannattavana investointina. Taustalla voi olla halu varmistaa asema tulevaisuuden sähkömarkkinoilla – mutta millä hinnalla?

Lopuksi esitettiin kysymys, joka kiteyttää koko keskustelun syvimmän kipupisteen: ”Milloin ensimmäinen luonnossa syntynyt lohi vaeltaa Oulujoen vesistöstä mereen?” Fortumin edustajilla ei ollut tähän vastausta. Eikä ihme – nykyisellään vaellusyhteys on käytännössä katkaistu, eikä kalatieverkostoa ole. Jos Yhtiö ei kykene vastaamaan tähän kysymykseen, kuinka voimme puhua aidosta ympäristövastuusta?

Johtopäätös: Hyvä keskustelu, mutta teot ratkaisevat

Kaiken kaikkiaan Oulun aamiaistilaisuus oli tärkeä kohtaaminen. Saimme esittää kysymykset suoraan niille, jotka käyttävät valtaa vesillä. Fortum ja Kemijoki Oy osoittivat, että ovat valmiita keskusteluun – mutta samalla kävi selväksi, kuinka syvällä vanhoissa ajattelumalleissa yhtiöiden rakenteet edelleen elävät.

Meille ei tarjottu valmiita diilejä, mutta rivien välistä oli luettavissa tuttua strategiaa: lupaillaan vähän siellä, hillitään paineita täällä, mutta mitään merkittävää ei luvata tapahtuvaksi heti. Me jatkamme vaelluskala-aktiiveina työtä, pidämme ääntä, tarkistamme lupia, jätämme muistutuksia ja – tarvittaessa – viemme asiat oikeuteen asti. Luonnon aika ei odota sähkömarkkinoiden logiikkaa. Valoa näkyy sinänsä tunnelin päässä, jo nämä yhtiöiden järjestämät keskusteluhetket sen osoittavat, ja siitä kiitos kuitenkin heille.